valopalloja Kirjoittanut: *nefer-titi * 3.8.2005 klo 00.46 Niitä on näkynyt viimeisen parin vuoden aikana.Eräästä sinertävästä olenkin aiemmin tänne kirjoittanut.Taidankin kertoa ensimmäisen tapaukseni.70-luvun puoliväliä,loka-marraskuun vaihdetta elettiin.Olimme aiemmin kesällä muuttaneet muutaman kilometrin päähän lapsuudenkodistani.Lähdin hakemaan jotain tavaroita sieltä.Oli päivä,lunta oli satanut jonkin aikaa,satoi edelleen ja joka paikassa oli pehmeä nilkkoihin asti oleva lumikerros.Oli jo vähän hämärää kun kävelin kotia kohti metsän reunatietä,kassi olalla ja katselin löytämäni kirjan takakantta.Pystyin lukemaan vielä sitä tekstiä,kun kuulin takaani jotain ritisevää ääntä,aivan kuin nuotion räsähtelyä.Se kuului selvästi siinä hiljaisuudessa,jossa vain kenkäni pitivät ääntä.Pysähdyin ja käännyin katsomaan mistä se ääni tuli.Olin juuri ohittanut paikan jossa oli aiemmin tehty puunhakkuuta,ja oksia oli jäänyt levälleen tien vierelle.Jokin pieni kellertävä liikkui oksissa,kuin liekki.Katselin sitä ja ympärilleni,ajattelin että joku on nuotioinut siinä ja jättänyt tulen palamaan.No,ketään ei näkynyt,eikä siinä kyllä tullessakaan ollut mitään nuotiota,ei lumessakaan näkynyt mitään jälkiä.Kävelin lähemmäksi,parin metrin päähän.Liekki se oli,mutta savua ei tullut,ja oksat jossa se liikkui olivat lumessa,mutta sulamista en havainnut.Siinä vaiheessa olin todella ihmeissäni.Liekki rätisi äänekkäämmin,ja liikehti yhä nopeammin oksien lomassa.Katselin sitä jonkin aikaa,kalpean keltainen pieni tulenliekki.Eikä lumikerros rikkoontunut oksissa.Sitten tapahtui samalla kertaa monta asiaa.Otin maasta oksan käteeni,kai aikomus oli huitaista tuli sammuksiin,samalla astuin askelen lähemmäksi.Silloin saman tien liekistä jakaantui ainakin 20 samanlaista liekkiä jotka kaikki luikersivat oksien lomassa.Sitten ne levisivät, menivät puoliympyrään,lähenivät,minulla iski kamala pakokauhu,heitin tavarat menemään ja lähdin juoksemaan tietä nyöten niin lujaa kuin ikinä pääsin.En muista kotimatkasta mitään muuta,vanhempani olivat iltakahvilla kun syöksyin sisään.Säikähtivät,luulivat että joku on käynyt kimppuuni.Naamani oli syvillä naarmuilla kun olin juossut puidenoksia päin,mutta itse en sitä muista.Olen tolittanut jotain tulista jne.Isäukko kävikin katsomassa siellä,mutta ei silloin enää mitään ollut,vain minun jälkeni lumessa ja ne tavarat.Pelottava tämä kokemus,olinhan nuori tyttö silloin,mutta siitäpä sitten aikanaan minäkin tiedonjanossani eksyin kirjastossa tietylle hyllylle..