Etusivu :: Tarinat :: Aavetyypit
:: Artikkelit :: Haamukuvia
:: Palsta :: Porukka
:: Hallintapaneeli
*Tarinan otsikko*
Metsätien "musta vartija"
*Tapahtumapaikka*
Pöytyä / Suomi
*Aika*
Syyskuu 1957
*Aaveen tyyppi*
Moni-ilmiö
*Tarina*
Tämän isäni kertoi minulle pari kesää sitten, kun kysyin onko
kenellekään tuttavalle sattunut jotain yliluonnollista.
Eli kirjoitan tämän ulkomuistista ja puutteita saatta olla, kun tämä ei
ole itse kokema:
Isäni asui lapsena maatilalla, joka sijaitsi melko lähellä nykyistä
kotiani. Taloon johti jotain päälle kilometrin pituinen hiekkatie, mikä
meni metsän halki.
Eräänä syyspäivänä isäni ollessaan n.6-7-vuotias hän käveli hiekkatietä
pitkin kodista päin (en muista minne), kunnes n. puolivälissä tietä
hänen eteensä n.100 metrin päähän ilmestyi sysimusta hahmo.
Hahmo oli aikuisen kokoinen, täysin musta ja rakenteeltan muumeista
tutun mörön tapainen. Jalkoja (käsistä en varma), nenää eikä suuta
hahmolla näkynyt, mutta sillä oli mustat ja pyöreät silmä(aukot) ikään
kuin harmaalla ääriviivalla kehystettynä.
Hahmo ei pitänyt mitään ääntä, tuijotti vain ja liikkui kohti, jos
katsoi muualle tai liikahti.
Hahmo pysähtyi heti, kun sitä katsoi suoraan.
Isä tuijotti sitä hetken kauhuissaan, kunnes säntäsi takaisin kotiin
juosten. Hahmo kuulemma seurasi isääni n.hölkkävauhtia ja ikäänkuin
pomppien.
Hahmo katosi näkyvistä ennen kuin isäni saapui kotipihalleen.
Isäni ei keronut tästä kenellekkään, koska ei uskonut kenenkään uskovan.
Tapahtuma ei jäänyt yhdeksi kerraksi, sillä hahmo ilmestyi usein tielle
isäni kävellessä ja aina kun hahmolla oli vain n.10 metriä väliä, kunnes
isäni juoksi karkuun ja hahmo katosi ennen kotipihaa.
Pian hän ei mennyt tielle jollei ollut pakko ja onnekseen koulu oli
toisessa suunnassa joten isäni ei tarvinnut käyttää tuota tietä. Hän
kertoi kerran isänsä pyytäneen hakkaamaan halkoja lähelle tietä (tästä
en ole varma, joka tapauksessa isäni oli halkojen lähettyvillä).
Isä kertoi kokoajan olleen peloissaan ja tähyilleen ympärilleen
hakatessaan halkoja ja kertoi laskeneen katseensa vain pariksi
sekunniksi ja kun hän oli nostanut katseensa, niin sama sysimusta hahmo
tuijotti isääni, jolloin hän heitti kirveen maahan ja juoksi kotiin niin
nopeasti, kuin pystyi, eikä uskaltanut katsoa taakseen.
Isäni alkoi epäillä kuvitteleeko vain kaiken, kunnes kuuli tutun n. 1 km
päässä asuvan naapurin pojan kertovan koulussa, että hän oli lähelleä
kotiaan heittämässä kiviä navetan seinään, kunnes navetan kulman takaa
tuli sama musta hahmo. Poika pelästyi pahasti ja heitti vaistomaisesti
hahmoa kivellä, jolloin se hävisi näkyvistä.
Isäni ei kertonut hänelle mitään samastaa hahmosta, eikä tämä vielä
tänäpäivänäkään tiedä, että isänikin näki oudon hahmon.
Olentoa ei näkynyt sinä syksynä, eikä talvena, vaikka isäni kertoi monta
vuotta pelänneensä sillä tiellä, että hahmo ilmestyisi jälleen.
Jonkin näköisiä traumoja tämä jätti, sillä hän kertoi esim. nähneensä
kirkon lähellä eräät hevosvaunut, joissa oli pari reikää
kiinnitysnaruille, joista hänelle tuli heti mieleen hahmon silmät ja
siten sai isäni pelkäämään.
Myös eräs lehti, jossa oli kuva naamioituneesta tarkka-apmpujasta sai
isäni pelkäämään, sillä ampuja muistutti etäisesti tiellä ollutta hahmoa.
Myös nähtyään ensimmäisen kerran muumimörön hänelle tuli heti mieleen se
hahmo, ja isäni sanoikin että Tove Jansson todella tiesi miltä mörkö
näyttää (ihmettelin tätä monta vuotta, kunnes sain kuulla tämän tarinan).
*Lisännyt*
Vierailija
Palaa listaan
:: © 2005 Kaaosteoria
::