editointeja 2021-05-13: lisään satunnaisesti kappalejakoja, tiedostoa oli viimeksi muokattu 2006-10-26 Painajaistaloista kauhein Kirjoittanut: shokissa 17.10.2006 klo 22.27 Kerronpa jotain siitä kun asuimme koto mökissä nilsiässä. Kaiken kaikkiaan aikaa siellä vierähti 19 vuotta mutta sitten muutimme poies. Kuitenkin, kun vanhempani ostivat talon niin toinen edellisistä omistajista oli äidille sanonut että tämä talo on tuonut kaikille sen omistajilleen vain tuskaa ja paineita, kukaan talon asukkaista ei ole lähtenyt pois siitä onnellisina vaan asiat on aina päättyneet hullusti joko avioeroon, kuolemaan mielisairauksiin ym sellaiseen, äiti ei siinä vaiheessa uskonut koko asiaan, eihän se nyt kuulosta mitenkään järkevältä että talo voisi sellaista aiheuttaa vaan eihän se talo sitä teekään vaan ne tai se mikä siellä ihmisten lisäksi piti majaansa. Koko asumisaika siinä talossa tuntuu nyt jälkeenpäin suurelta painajaiselta, ihan menee kylmät väreet kun kirjoitan tätä koska niin paljon tulee muistoja mieleen jotka ei tosiaankaan ole mitenkään mukavia vaan suorastaan pelottavia. Kun vanhempani menivät naimisiin he asuivat vuokra-asunnossa kylän keskustassa ja kaikki meni oikein hienosti, sitten he ostivat tämän talomme ja siellä sitten kävikin niin että äitini sai ensimmäisen kerran turpaan isältä. äitini on kertonut että aika ennen minun ja kaksoisveljeni syntymää oli raskasta ja alkoholi oli mukana kuvioissa, joka ei ollut kun he asuivat vuokralla. No, minulla on kaksoisveli ja meidän huone oli tämän talon yläkerrassa, yläkertaan meni oikealle kaartuvat rappuset ja näihin rappusiin pääsi erillisen oven kautta. rappusten yläpäässä oli tasanne ja siinä oli ovi, siitä pääsi ns, pitkään komeroon jossa ei ollut valoja. rappus"huoneesa" oli myös ikkuna ullakolle jossa ei ollut mitään. Sitten tietysti tästä rappusista pääsi yläkerran huoneisiin yhdestä ovesta. tämä ns. pitkä komero oli aina sekä minun että veljeni mielestä pelottava, siitä huokui jotain valtavan synkkää ja pelottavaa kuten koko yläkerrasta aikaajoin. Pääpiirteissään jokainen painajainen liittyi siihen komeroon jollakin tavalla, usein juuri niin että siinä unessa leikin veljeni kanssa tai yksin omassa huoneessa ja minulta tipahti jotain lattialla tai kaaduin tai tapahtui jotakin muuta kovaäänistä ja juuri sillä sekunnilla tiesi että kohta rupeaa kuulumaan kamaa ryskettä siitä komerosta, raskaita askeleita, ja mutinaa, (juuri nyt minulta valuu ihan kyyneleet koska menee niin vahvat kylmät väreet kun muistelen koko unia, se oli aivan hirveää)Usein kuului komeron oven aukeaminen ja huuto " kuka siellä metelöi, kuka tiputti sen ja häiritsi minua" ja tämän jälkeen aukeni yläkerran ovi... tässä vaiheessa yleensä pakotin itseni herämään koska tiesin se olevan unta ja tiesin sen kauheuden mikä ovesta tulisi, joskus se ei onnistunut ja uni joutui jatkumaan ja sitä en koskaan edes uskaltanut ajatella mutta aika ajoin niin kuitenkin kävi, ovesta tuli suuri mies jolla oli iso lierihattu musta, pitkä ruumiin peittävä musta takki. ja se mitä hän teki oli kamalaa, hän hyökkäsi suoraan kimppuun, puristi ja painoi hakkasi ja teki muuta kaikkea kamalaa. mitäs muuta sitten,,, eräässä unessa tämä mies raiskasi minut alakerrassa (olen poika) ja se olikin muistini mukaan ainut kerta kun se tuli unessa alakertaan, monissa muissa unissa tämä mies veti minut sinne pitkään komeroon kun olin menossa alakertaan, komerosta vaan ilmestyi sen miehen käsi ja hän veti sinne komeroon, jossakin unessa olen paininut saman miehen kanssa kun hän tuli yläkertaan. Olen miettinyt että mikä se mies oli, miksi se oli talossa. Enkä ole ainut joka on miehen unessa nähnyt. kaksoisveljeni on kertonut minulle unista jotka ovat täysin identtisiä omien unieni kanssa, hänenkin unissa on sama mies ilmeentynyt samoista syistä, hänetkin on vedetty sinne pitkään komeroon. Minun pikkuveljeni joka on 4 vuotta nuorempi ei ole unissa törmännyt tähän mieheen muuta kuin siten että tämä mies on vetänyt hänet siihen komerron kun hän on kävellyt unessa rappusia alakertaan. Entä vanhempani? Kummatkin käyttivät reilusti alkoholia ja useammin kuin kerran kuulin isän keskustelevan jonkun kanssa alakerrassa, en kuullut kenenkään muun ääntä kuin isäni. menin alkakertaan usein katsomaan kuka siellä oli ja isä jutteli olohuoneessa tyhjälle tuolille :( Äiti keskusteli usein humalassa jonkun miehen kanssa, ( se oli aivan hirveää, vanhempani ilmeisesti näkivät sen miehen humalassa)Olenkohan liittänyt tämän mustan miehen uniini jostakin olemassa olevasta henkilöstä, mahtaako hän olla isäni vai joku muu? Sitä en tiedä mutta koska tiedän mitä raamattu sanoo kuolleista niin tiedän ettei se ole ainakaan mikään haamu mutta demoni kenties. kukaties. isoveljeni joka on 10 vuotta minusta vanhempi tappoi itsensä -97 haulikolla. olen nähnyt lapsena ennen veljeni itsemurhaa hyvin kirkkaan unen jonka muistan vieläkin ja jokainen sen piirre on täyttynyt vain yksi uupuu joka on kaksoisveljeni kuolema,,, Siiitä talosta vielä, muistan erään pakkasaamun kun äiti oli lämmittämässä alakerran uunia ja isoveljeni ja isosiskoni lähti kouluun että yläkerrasta kuului kolahdus ja askeleiden ääniä, aivan kuin joku olisi ollut siellä, sen äänen kuulin minä, kaksoisveljeni ja äitikin, kävimme yläkerrassa kaikki kolme mutta mitään ei siellä ollut, ja muistan kuinka äiti sanoi hirmusen epävarmalla äänellä että "olisikohan hiiriä" Talossa tapahtui muutakin mutta aina juuri yläkerrassa, jos olin yksin kotona niin en mennyt yläkertaan en uskaltanut,usein itkin alakerrassa jos tilanne olisi se etten voinut mennä ulos jos satoi esim. vettä ja olin yksin kotona. se oli kaikista kamalinta koska pelkäsin koko ajan että yläkerrasta kuuluisi jotain ääntä, joskus kuuluikin,,, Eräässä unessa tipuin rappuset alas, oikeastaan vierin ne alas. nousin alakerrassa pystyyn ja kuulin sen saman mitä aina kun syntyi meteliä unessa,,, se mies tuli TAAS komerosta ( hui kamala kun värisyttää) lähdin juoksemaan ulos mutta vaikka yritin kuinka lujaa niin en päässyt, ihan kuin olisin juossut lumihangessa, mies tavoitti minut ja minä varmaan pyörryin siinä unessa pelosta, jos nyt unessa voi pyörtyä. JOku siinä komerossa asui, aivan varmasti, lopulta kaikki huipentui ihan liian hirveäksi ja jouduimme myymään talomme. muutimme pois koko kunnasta, nyt talossa on uusi perhe, he ovat remontoineet sen, on mielenkinitoista nähdä kuinka kauan he talossa tulevat asumaan, missä vaiheessa he muuttavat siitä pois. Sen verran tiedän talon historiasta että sen naapurissa on asunu joskus romaneita, ehkä tämä musta mies liittty heihin jollakin tavalla. talo on rakennettu 50 luvulla ja siinä on ollut valtavasti eri perheitä, me asuimme ilmeisesti kauiten, mutta se oli kamalaa aikaa... nyt asiat on hyvin, en näe enää painajaisia, en ole nähnyt niitä muuton jäkeen yhtään ja siitä on pian 4 vuotta aikaa. elämä rullaa eteenpäin oikein hienosti mutta elämäni ensimmäiset 19 vuotta ovat ollett yhtä suurta painajaista, nyt olen herännyt ja toivon että ne jotka ovat taloon muuttaneet myös pian heräisivät. onko sinulla mitään vastaavaa